Raportti: kuuma ja haastava Helsinki10

Tuomiokirkko loisti lauantain auringonpaisteessa.

Helsinki10 juostiin 27.4.2019 mahtavassa säässä. Tunnelma oli iloinen, reitti urbaani ja 1125 osallistujalla oli mahdollisuus testata omia kykyjään raskaalla mutta niin ihanalla kympin matkalla. Kirjoitan raporttia ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä juoksua varten miettimäni suunnitelma epäonnistui ja juoksu oli yhtä tuskaa, mutta olen silti hymyssä suin ja onnellinen. Syvissä vesissä käyminen teki suorituksesta ja koko päivästä tyydyttävämmän.

Olin valmistautunut kisaan jo muutaman päivän ajan, jotta kaikki menisi mallikkaasti. Kävin hakemassa osallistumispussin perjantaina Forumista, jossa henkilökunta oli reippaana. Numeron lisäksi pussissa oli putkihuivi, alennuskuponkeja, pussiin kiinnitettävä tarralappu ja tietenkin hakaneulat.

Kotona rupesin kasaamaan varusteita valmiiksi kisapäivää varten. Olin jättänyt valmistautumisen erittäin huonoon jamaan, sillä tärkein päätös oli vielä tekemättä: minkä juoksupaidan valitsisin. Valitsin muutamasta vaihtoehdosta tutun ja turvallisen turkoosin t-paidan, jossa juoksin muistaakseni Kuopiossa viime syksynä. Muut varusteet olivat itsestään selviä: lippis, shortsit, (taskuun energiageeli ja vessapaperia), nilkkasukat ja Adidas Adizero Adiokset. Kiinnitin numeron paitaan ja pinosin juoksuvarustuksen siistiin kasaan odottamaan aamua.

Heräsin lauantaina seitsemän aikaan. Olin nukkunut rauhallisesti ja minusta tuntui jopa hyvin levänneeltä. En ilmeisesti jännittänyt kisaa ollenkaan, mikä oli erittäin kummallista. Söin aamupalaksi banaanin ja puuroa jogurtilla ja hillolla. Join loput urheilujuomasta ja kupin kahvia. Sitä tulisi saamaan lisää maalissa. Luin vielä kerran säätiedotuksen, joka oli taas noussut eilisestä 15 asteesta jo 17 asteeseen, huh!

What about second breakfast? Kymmeneltä söin vielä banaanin, voileivän ja vähän muulle porukalle kokkaamaani kanaa. Eiköhän tällä tankkauksella jaksaisi juosta. Puin kisavarusteet ja heitin päälle lämpimän juoksuhupparin, muita vaatteita en matkoilla tulisi tarvitsemaan. Vielä varustepussiin palautumisjuoma, vesipullo ja puhdas paita, ja olin valmiina lähtöön.

Kevyttä ja vatsaystävällistä.

Matka Senaatintorille taittui bussilla ja metrolla, ja olin paikalla tunti ennen lähtöä eli erittäin sopivaan aikaan. Halusin kävellä torille Tuomiokirkon takaa, jotta saisin otettua hyviä kuvia ja samalla katsastettua lähtöalueen kokonaisuutena. En aikonut kiivetä portaita useaan kertaan. Torilla oli tosi kiva fiilis ja juoksijoiden oma kupla. Musiikki soi ja paikalla oli jo satoja ihmisiä, joista moni näyttikin tarkemmin katsottuna olevan turisteja kaupunkilomalla.

Kävin kysymässä 50 minuutin jäniksen suunnitelmaa, ja hän kertoi aikovansa juosta koko matkan tasaisella tahdilla ilman rauhallista alkuvauhtia. Tämä tarkoitti, että oma alkulämmittelyni täytyi olla perusteellinen, jotta penikat eivät kipeytyisi yllättävästä nopeasta juoksusta. Otin viimeisen huikan vettä, tarkistin että päälläni oli varmasti oikeat varusteet, vein pussukan varustesäilytykseen, kiristin kengännauhat ja lähdin juoksemaan Pohjoisrantaa pitkin. Oli hauska nähdä kuinka paljon muita juoksijoita oli myös lämmittelemässä Kruunuhaan kaduilla. Saavuin takaisin torille, kun kuuluttaja kertoi lähtöön olevan 15 minuuttia. Pinkaisin äkkiä viimeiselle tyhjennykselle miesten osastolle ohi valtavien bajamajajonojen. Sitten olikin aika etsiä Garminille signaali ja suunnistaa lähtökarsinaan.

Senaatintorilla riitti tilaa.

Kävelin karsinaan, josta monet olivat jo löytäneet oman paikkansa. Kiemurtelin eteenpäin ja huomasin miehen, joka näytti olevan menossa polkujuoksukisoihin. Hymyilin epäuskoisena miehen pitkille trikoille, tuulitakille ja Salomonin Speedcrosseille. Kenkien pohjakuviointi saattoi olla entinen asvaltilla juoksun jälkeen. Oman jäniksen löytäminen oli helppoa vapaaehtoisten kylttien ja jänisten lippujen takia. Nyt ei ollut muuta tehtävissä kuin pitää jalat lämpiminä ja mieli kirkkaana. Käsky kajahti ja napsautin Garminin päälle lähtöviivalla. Se oli menoa.

1 km - sumussa omaa tahtia ja juoksureittiä etsien. Kauppahallin kohdalla juoksin ratikkaraiteiden päällä vain koska kerrankin voin. Niin hienoa juosta aivan keskustassa.

2 km - Kaivopuiston reuna. Ihmettelin että tältäkö se 5:00/km-tahti tuntuukin. Vilkaisin kelloa ja sykkeet näyttivät olevan punaisella alueella eli >172. Se on vain sitä alkujännitystä ja rytmin hakua. Kyllähän ne siitä laskevat ja jos eivät, maaliin pääsee aina. Joohan?

3 km - Merisatama. Nyt muuten tuntuu jaloissa. Pitkiä ylämäkiä, mutta sinnittelen jäniksen takana.

4 km - Eiranranta ja Löyly. Raskasta menoa. Ihmisiä kannustamassa tai sitten vain odottamassa pääsyä reitin toiselle puolelle. Missä hitossa se juomapiste on? 19:54 kulunut eli tavoitevauhdissa pysytään. Vaan ei pitkään, sillä 50 minuutin jänis meinaa karata.

5 km - Hernesaari. Imaisen geelin, vaihdan kävelyksi ja juon mukin urheilujuomaa ja vettä. Kun pääsen raskailla jaloillani kohmeiseen juoksuun, jänis ja hännystelijät ovat karanneet. Pysähtyivätköhän ollenkaan? Oli pakko todeta, että ei ole mitään mahdollisuuksia juosta heitä kiinni. Kävin neuvottelun itseni kanssa ja päätin hidastaa hieman tahtia: kilometri aikaan 5:33. Puoliväli saavutettiin kuitenkin ajassa 25:26.

6 km - Punavuori. Päänsisäinen ääni kävi naureskelemassa kunnolleni ja uhkaili etten jaksaisi maaliin asti. Haistakoot homeen. Päätin, että juostaan sellaisella tahdilla jolla päästään maaliin. Geeli ja vauhdin hidastaminen toimivat ja hirvittävän alun jälkeen juoksusta tuli nautittavaa. 52,5 minuutin jänis pääsi ohi huomaamatta. En edes yrittänyt pysyä matkassa.

7 km - Länsisatamaan. Punakasvoinen juoksija makoili selällään talon nurkalla, mutta vieressä oli onneksi kaksi auttajaa, toinen puhelimessa. Jos olisin väkisin roikkunut 50 minuutin jäniksen perässä, olisin heittänyt kaatuneen viereen seuraksi kun apuakin jo soitettiin. Vauhdin hidastaminen viidennellä kilometrillä oli oikea ratkaisu.

8 km - sillan yli Ruoholahteen. Heitin läpsyn pikkupojalle ja join juomapisteellä taas molemmat mukilliset. Oli pakko heittää vedet niskaan viilennykseksi. Tahti oli jo 5:37/km.

9 km - Ruoholahti. Toiseksi viimeinen kilometri oli vaikea, koska oli juostu jo pitkään mutta ei oltu viimeisellä kymmenyksellä. En oikeastaan ajatellut mitään, keskityin vain ylläpitämään hyvää juoksutekniikkaa.

10 km - Baana. Ihmiset ohittelivat joka puolelta, kun oma tuskien taival lähestyi loppuaan. Seurasin kellosta matkaa: enää 600 metriä, 500 metriä, 400 metriä. Kun maali näkyi, ei loppukiriä löytynyt vaan kellotin kisan hitaimman kilometrin, 5:47. Olin juossut malliesimerkin positiivisesta splitistä. Loppuaika 54:23.

Juoksun avainlukuja ja reitti.

Maalialueella fiilikset nousivat hiljalleen, kun suuntasin huoltoa kohti. Kuulostelin oloani, mutta väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Endorfiinit asialla, tai sitten olin tehnyt ensimmäisellä juomapisteellä välikuoleman ja vointi oli kohentunut loppua kohden. Ihmiset olivat iloisia ja kisaa kerrattiin joka puolella. Sain mitalin kaulaan ja tungin runsaat tarjoomukset taskuihin. Jonossa seuraavana ollut herrasmies kyseli vointiani ja kummasteli mitalia. Naureskelimme, että nyt oli naisten vuosi kun viime vuonna mitali oli sininen.

Parhaat eväät olivat proteiinijäätelö ja kivennäisvesi, jotka nautin heti ensimmäisenä. Loput säästin tuliaisiksi. Ainut parannettava asia oli tavaransäilytys, sillä jonottamisessa kesti yli 20 minuuttia, mikä ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta hyvän juoksun jälkeen. Vaihdoin kuivaa päälle ja menin vielä jonottamaan munkkia ja kahvia. Berliininmunkit olivat harmittavan pieniä mutta kahvi maistui erittäin hyvältä. Juoksu ja oheistapahtuma oli ohi ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Helsinki10-mitali vuosimallia 2019. 2018-vuoden mitali oli sydän sekin mutta sininen. Pysyyköhän muoto ensi vuonna samana?

Kun maaliin tullessa napsautin kellon pois päältä, Garmin ilmoitti uusista ennätyksistä. Juoksu olikin ollut yllättävän nopea, vaikkakin tuskainen. Paransin kilometrin ennätystä muutamalla sekunnilla, mailin puolella minuutilla, viiden kilometrin yli minuutilla ja kymmenen kilometrin melkein neljällä minuutilla! Olen tosi onnellinen, että kunto on kehittynyt viime vuodesta.

Garmin ilmoitti uudesta ennätyksestä yhden, viiden ja kymmenen kilometrin sekä yhden mailin matkalla.

Olin siis suunnitellut roikkuvani 50 minuutin jäniksen kannoilla koko kisan ajan, mutta sairastelu oli haukannut isomman palan kunnosta kuin osasin arvioida. Tein aloittelijan virheen eli lähdin juoksemaan liian kovaa (keskisyke 183), minkä takia paloin loppuun ja vauhti laski kuin lehmän häntä. Olisi pitänyt laskea tavoitetta ja lähteä vaikka 55 minuutin jäniksen perään, jolloin alkukisa olisi mennyt siedettävästi ja olisin voinut kiristää tahtia loppua kohden juosten negatiivisen splitin ja koko hommasta olisi jäänyt parempi maku suuhun. Mikään ei ole parempaa kuin juosta kisa loppuun vahvasti.

Olen tyytyväinen itseeni, sillä vaikka juoksussa oli ongelmia, pidin pääni kylmänä ja tein kisan aikana uuden suunnitelman, jota noudattamalla pääsin hyvään tulokseen. Ja pystyin ylläpitämään kovaa juoksua ilman täydellistä kanttaamista. Ensi kerralla sitten tarkempi kunnon arviointi ja realistinen ja ennen kaikkea nöyrä aikatavoite.

Vaikka oma kisasuunnitelma meni mönkään, paha mieli jäi jonnekin reitin varrelle. Helsinki10 oli erittäin hyvin järjestetty juoksutapahtuma, joka oli kooltaan ja tunnelmaltaan kodikas ja vastaanottava. Sää oli loistava huhtikuun sääksi, omat varustevalinnat toimivat, reitti oli mukava ja maalihuoltoa ei voi kehua tarpeeksi. Lähden ehdottomasti ensi vuonna juoksemaan uudestaan.

Kuvia tapahtumasta pääset katsomaan täältä.