Ennätyksen perässä Helsinki City Runilla

Helsinki City Run juostiin 18.5.2019.

Juoksin elämäni toisen puolimaratonin viime lauantaina 18.5.2019. Aloitin 13 viikon treeniohjelman helmikuun puolivälissä ja vihdoin sain homman pakettiin. Helsinki City Run järjestettiin osana Helsinki City Running Day -tapahtumaa, jossa oli mukana myös maraton, maratonviesti, 5 km:n juoksu ja lasten minimaraton. Jokaiselle siis jotakin. Päivä oli onnistunut, sillä juoksin uuden ennätyksen (2:15:27) kuumasta säästä huolimatta. Sain ensimmäistä kertaa maistiaisen isosta kansainvälisestä juoksutapahtumasta, jossa osanottajia oli yli 12 000.

Valmistautuminen kisaviikolla oli rentoa. Söin tiistaista torstaihin normaalin ruoan päälle vain puuroa ja vaaleaa leipää, mutta keskityin enemmän juomiseen sääennusteen takia (18-21 astetta keskipäivällä). Juoksin tiistaina 1200 m kisavauhdilla ja torstaina rennosti alle 20 min.

Kävin perjantai-iltapäivänä Expossa hakemassa tilpehöörit ja tutustumassa esittelijöihin. Tarjolla oli syötävää, juotavaa, hierontaa, tarjouksia, kenkäkeräys ja vaikka mitä. Selvästi laajin Expo missä olen koskaan käynyt. Esittelijät oli aseteltu mutkittelevan käytävän varrelle ilmeisesti näkyvyyden maksimoimiseksi. En oikein välittänyt tästä karjafiiliksestä, vaan olisi ollut mukavampi kierrellä hallissa vapaasti. Väkeä oli paljon ja ihmiset olivat tulleet suoraan töistä puvut päällä hakemaan juoksunumeroitaan.

Järjestelyt toimivat Töölön kisahallissa.

Lauantai-aamu valkeni rauhallisena ja aurinkoisena. Olin aivan toisenlaisessa mielentilassa verrattuna syyskuuhun, kun juoksin ensimmäisen puolikkaani Espoon rantamaratonilla. Jännitti vähemmän, ruoka maistui aamulla hyvin ja odotin juoksua innokkaampana. Niin se kokemus kasvattaa. Pakkasin varustepussiin vaihtovaatteet ja eväät. Juoksunumeron kiinnittäminen paitaan suoraan oli taas vaikeaa.

HCRD-varustepussi valmiina lähtöön.

Ennätykseni syyskuulta oli 2:18:XX ja nyt tavoitteena oli parantaa sitä. Olin juossut muutaman treenin noin 6:20/km-tahdilla, jolla pääsisi loppuaikaan 2:15:00. Garminin pisteeltä Exposta löytyi tasaisen vauhdin rannekkeita, jotka tarjosivat helpotusta tavoitteeseen pääsyssä. Rannekkeessa oli merkattu kilometreille aika, joka pitäisi alittaa ja näin pääsisi varmasti maaliin tavoiteajassa. Olin napannut itselleni 4:30-maratonrannekkeen, jonka puolivälistä löytyi oma tavoiteaikani. Juomapisteiden sijainnit oli helppo merkata ylös, jotta ne eivät tulisi yllätyksenä. Yksi asia vähemmän muistettavana. Tunsin itseni melkein ammattilaiseksi urheilukello ja väliaikaranneke kädessäni!

Tasaisen vauhdin ranneke, johon merkkasin juomapisteet.

Kymmenen jälkeen heitin pussin selkään ja suuntasin Töölöön. Näin heti ensimmäisellä bussipysäkillä toisen kisaan osallistujan. Tapahtuma-alueella oli kunnon kuhina ja päivän sää taisi olla päällimmäinen puheenaihe ihmisten jännittyneitä keskusteluja kuunnellessani.

Kävelin tavaransäilytykseen, joka sijaitsi maalina toimivan Telian areenan takana. Koska lähtöön oli vielä tunti, söin varustepussistani banaanin ja vähän rusinoita lisäenergiaksi. Vielä viimeiset viestit kotijoukoille ja pussi säilytykseen.

Menin hengailemaan lähtöalueen lähelle ja istahdin puiden varjoon miettimään tulevaa juoksua. Kaikki oli ainakin tähän mennessä mennyt suunnitelmien mukaan ilman mitään ongelmia. Kertasin strategiaani juoksun suhteen: ensimmäiset kolme kilometriä rauhassa fiiliksen mukaan tahdilla 7:00-7:30/km, sitten kisavauhtia 6:20/km ja viimeisillä kilometreillä kiihdytys jos paukkuja riittää. Samanlainen rauhallinen kisan aloitus oli aiheuttanut rantapuolikkaalla sen, että kisavauhti ei ollut tuntunut ylivoimaiselta ja voimia oli säästynyt viimeiselle kolmelle kilometrille.

Lähtöalue, tässä vielä tyhjänä.

Ensimmäinen ryhmä aloitti urakkansa 11.30 Iivo Niskanen mukanaan. Olin mukana taputtamassa, kun ensimmäiset juoksijat painelivat menemään vauhtia, jota meikäläinen pystyisi ylläpitämään ehkä puoli kilometriä. Uskon että vain toinen juoksija osaa arvostaa huippujen kykyjä tarpeeksi. Niin kovalta vauhti näytti.

Hurjasta näystä motivoituneena lähdin lämmittelemään ja juoksin noin kymmenen minuutin lenkin jonka päälle tein jalkoja avaavia liikkeitä. Toinen ja kolmas lähtöryhmä lähtivät matkaan, ja seuraavaksi oli minut aikani lähteä. Kuumalla asvalttikentällä seistessäni tajusin, että en ollut koko päivänä käyttänyt aurinkorasvaa! Onneksi lähtökarsinan lähellä oli henkilö, joka jakoi P20-rasvaa kaikille huonomuistisille.

Lähdössä olin onnellinen. Olin terve, hyvässä kunnossa ja pääsisin pian haastamaan itseäni. Lähtökäsky tuli, lähdimme kävelemään porttia kohti, napsautin kellon päälle ja se oli menoa. Tai no, hyvin rauhallista menoa. Ensimmäiset kolme kilometriä oman juoksulinjan hakeminen oli vaikeaa ja tajusin jääneeni hieman liian rauhallisesti juoksevien ihmisten taakse. Ensimmäisen juomapisteen jälkeen latu aukesi, kun pääsimme juoksemaan leveää tietä Meilahtea päin.

Kun olin juossut noin 10 minuuttia tavoitevauhdillani, minuun iski voimakas niskan kihelmöinti ja hyvänolon tunne. Hymyilytti. Runner's high iski varmasti sen takia, että juokseminen tuntui niin helpolta, ja olin ehkä alitajuisesti ymmärtänyt, että pääsisin onnistuneesti maaliin sopivasti haastavan juoksun jälkeen.

Reitillä Lauttasaareen Kuusisaaren, Lehtisaaren ja Kaskisaaren kautta oli ehdottomasti kauneimmat maisemat. Olisin kaivannut virkistävää tuulta, mutta kumma kyllä siltojen kohdalla ei tuullut juuri nimeksikään. Olin ottanut kiinni rannekkeen näyttämiä kilometriaikoja muutaman nopean kilometrin takia, mutta tehtävää oli vielä.

13 km:n kohdalla otin ensimmäisen geelin urheilujuoman kanssa. Reilun juomisen takia huomasin, että olo alkoi muuttumaan hieman pöhöttyneeksi ja vessahätäkin alkoi kolkutella. Olin stressannut kuumuuden takia liikaakin, ja veden juominen oli mennyt yli. Loppumatka oli mentävä minimijuomisella, koska en halunnut pysähtyä vessaan. Aikakin näytti hyvältä, kunhan saisin korvattua alun rauhallisen tahdin.

Ruoholahteen päästyämme alkoi kisan urbaani osuus, kun reitti kulki Hietalahden läpi ja baanan kautta Finlandia-talolle. Täällä juoksin nopeimmat kilometrini. Viimeisen juomapisteen kohdalla otin geelin ja juoksin ainakin 40 ihmisen ohi, jotka olivat pysähtyneet urheilujuomapöydän luo. Join vain vähän vettä, jotta geeli pääsi imeytymään paremmin. Töölönlahden vierellä oli valtava määrä ihmisiä kannustamassa, mikä oli mahtavaa! Loppukiri oli valmis alkamaan.

 Noin kaksi kilsaa ennen maalia yritin laittaa isompaa vaihdetta silmään, mutta en päässyt kiihdyttämään ihan niin nopeampaan vauhtiin mitä olisin toivonut. Loppu häämötti, ja vilkuilin vuorotellen kelloa, ranneketta ja kilometrikylttejä. Mieleni muuttui melkein jokaisella askeleella: pääsen ajoissa maaliin, en pääse ajoissa maaliin, pääsen ajoissa maaliin...

Telian areenan nurmelle päästyäni otin jaloista kaiken irti, mutta näin jo kaukaa, että maalin kello näytti yli 2:15. Maaliin oli silti pakko juosta niin kovaa kuin pystyi.

Garminin antamat tiedot kisasta.

Maalissa sain mitalin kaulaan ja lähdin etsimään nurmikolta kohtaa, johon mahtuisi selälleen. Joka puolella oli iloisia ihmisiä, mutta minua ei hymyilyttänyt yhtään. Jäin tavoiteajastani alle puoli minuuttia, mikä olisi ollut helppo saada kiinni tasaisemmalla juoksulla. Muutama liian innokas kilometri kesken kisan söi puhtia lopusta, joten loppukiri jäi vaisuksi. Siitä löytyy yksi parannettava asia seuraavalle puolikkaalle. Kilometriaikojen heittelehtiminen on saatava minimiin.

Maalitarjoilut olivat loistavat. Kävelin lahjapussin kanssa suorinta tietä vessaan. Siinä toinen parannettava: juomatankkauskin on mahdollista vetää yli.

Hain Bollikselta kamani ja join minitölkin Heinekeniä, kivennäisveden ja palautumisjuoman. Ei tehnyt mieli mitään kiinteää. Vaihdoin kuivaa päälle ja painelin kotiin.

Puolikas maraton, puolikas mitali.

Seuraavana päivänä aikatavoitteesta jääminen ei enää harmittanut, koska huomasin erään asian, jossa oli tapahtunut paljon kehitystä: palautuminen oli erittäin nopeaa viime kertaan verrattuna. Portaissa kävely ja kyykistyminen oli helppoa, sain nukuttua ja juoksuinto palasi heti seuraavana päivänä. Ainoastaan polvia jomotti kaksi päivää, mikä meni huomaamatta ohi. Jos palautuminen tästä vielä helpottuu, se tarkoittaa että juoksemaan pääsee entistä nopeammin kisojen jälkeen ja sekös lisää motivaatiota.

Kokonaisuutena päivä oli mahtava. En yhtään ihmettele, miksi HCRD vetää niin paljon ihmisiä. Järjestelyt toimivat muutamaa reittiongelmaa lukuun ottamatta ja organisaatio on onnistunut luomaan somepresenssin, sponsorien ja kisamatkojen monipuolisuuden avulla erittäin loistavan tunnelman. Lähden ehdottomasti juoksemaan uudestaan ensi vuonna.