12.5.2019

Kiikarissa HCR 2019: viikko 12

Helsinki City Running Day lehti
HCRD- ja Juoksija-lehti ovat mukava bonus Helsinki City Running day -tapahtumiin ilmoittautuneille.


Toiseksi viimeinen viikko on päättynyt ja 13 viikon projekti on pian ohi. Sain vihdoin tehtyä kaikki juoksut ja treenit mitä oli suunnitelmissa. Katsoin treenikalenteria ja viimeksi näin on käynyt huhtikuun alussa! Sen jälkeen on ollut flunssaa, kurkkukipua ja Helsinki10:stä palautumista. Ihan hyviä syitä ottaa rauhallisesti.

Tällä viikolla juoksin kolme kertaa, tein kotona lihaskuntoa ja rullailin jalkoja. Kilometrejä kertyi hurjat 18. Vähäiset kilometrimäärät näin lähellä kisaa harmittavat, mutta peruskuntoa on tankattu syksystä lähtien ja treeniohjelmaa suoritettiin suunnitelman mukaan helmikuun puolivälistä lähtien muutaman kuukauden ajan ennen sairastelua, joten jotain edistymistä on varmasti tapahtunut.

Maanantai: 5,2 km:n fartlek. Tahdin vaihto kolmen minuutin välein. Todella hauska treeni, jossa tulee opeteltua myös eri vauhtien ylläpitoa.

Tiistai: lihaskunto kotona kevyesti.

Keskiviikko: vaihteleva maasto Latokartanon kuntoradalla. Juoksin 2,8 km:n radan + siirtymiset, yhteensä 43 minuutin lenkki. Metsän hiljaisuus oli rauhoittavaa ja päätin että juoksen siellä pian uudestaan.

Torstai: ei juoksua mutta hammaslääkärissä porattavana oleminen nostatti sykettä.

Perjantai: lepopäivä eli rullailua ja herkuttelua Helsingin parhaassa italialaisessa, Pjazzassa. Juustolajitelma, tattipizza, suklaatryffelijäätelökakkua, espresso ja grappaa. Täyden kympin illallinen.

Lauantai: psyykkausjuoksu. Pizza painoi edelleen vatsassa, mutta kävin tempaisemassa henkisesti tärkeän juoksun Viikin Viitosen reitillä. 5 km keskitahdilla 5:45/km tuntui sopivan haastavalta, mutta ensi lauantaina lähden juoksemaan rauhallisemmalla 6:24-tahdilla, mikä helpottaa jännitystä.


Viikin Viitonen reitti Garmin
Viikin Viitonen toimii kunnon testauksena.


Sunnuntai: lepoa ja kisaviikon valmistelua.

Ensimmäinen täydellisesti onnistunut viikko kuukauteen antoi lisävarmuutta kunnosta, mutta tämän viikon treenien tulokset eivät valitettavasti ehdi näkyä HCR:lla. Mahtavaa kuitenkin olla terveenä ja pitää juoksukuntoa yllä. Kisaviikolla otetaan vielä rauhallisemmin ja käyn vain kaksi kertaa juoksemassa. Muuten ohjelmaan kuuluu paljon lepoa, venyttelyä, rullailua ja tietenkin syömistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti