17.1.2019

Mitä huomaat kun aloitat juoksuharrastuksen?

Adidas Adizero Adios oranssit juoksukengät
Adidas Adizero Adios.


Juokseminen on muuttanut minua monella tavalla. Voin sanoa että olen kasvanut henkisesti ja fyysisesti paremmaksi ihmiseksi. Muutokset ovat pieniä ja suuria, näkyviä ja näkymättömiä ja usein saavat hymyn huulille. Tässä muutamia.

Oletko lähdössä matkalle? Kaikista ensimmäiseksi kartoitat matkakohteesi puistot, urheilukentät ja parhaat juoksureitit. Tarkistat säätilanteen ja mietit monetko juoksukengät kannattaisi ottaa mukaan.

Arvostat tekokuituja ja mietit, miten olet voinut juosta joskus puuvillapaidoissa ja -sukissa.

Katsot eri silmin vanhaa kotikaupunkiasi ja sen juoksumahdollisuuksia. Viime kesänä vieraillessani kaupungissa jossa asuin 22 vuotta, tajusin ensimmäistä kertaa kuinka hienot ja vaihtelevat lenkkeilymaastot kaupungissa on. Päätin että juoksen vanhoilla kotikonnuillani vielä useasti. Lisäksi kaupungissa yli 40 kertaa järjestetty maraton on mennyt minulta kokonaan ohi.

Odotat työpäivän aikana illan lenkkiä ja käytät työaikaa tarkistaaksesi säätilan 10 minuutin välein. Mietit lenkkivaatteita, arvot juoksutahtia ja juot vettä.

Kun vedät mitä tahansa kenkiä jalkaan, mietit millaista juoksu olisi niiden kanssa. Puristaisiko, hölskyisikö, pysyisikö kantapää paikallaan. Olivatpa kyseessä sitten kumisaappaat, juhlakengät tai uimaräpylät.

Tunnustelet jalkojesi uusia lihaksia. Oma lempilihakseni on etumainen säärilihas, musculus tibialis anterior.

Ymmärrät unen tärkeyden palautumiselle ja alat ylläpitämään säännöllistä unirytmiä. Menet hymy korvissa nukkumaan aikaisin ja tunnet kuinka jalkasi palautuvat ja vahvistuvat.

Juttelet juoksusta tuttujesi kanssa. Muiden ihmisten tuntematon juoksumenneisyys saa sinut innostumaan ja näät heidät uudessa valossa. Yrität pitää jatkuvan kysymystulvan aisoissa vaikuttaaksesi täysjärkiseltä.

Innostut Intersportin ja XXL:n kuvastoista. Talviaikaan turhaudut kun parhaat tarjoukset koskevat suksia!

Huomaan joka päivä uusia asioita itsestäni ja ympäristöstäni, joita en olisi noteerannut ilman juoksuharrastusta. Parasta on se, että muutokset ovat usein parempaan päin ja motivoivat jaksamaan.

2 kommenttia:

  1. Kohta puolitoista vuotta juoksua harrastaneena samaistun tosi moneen kohtaan! :D Tosiaankin aamen tekokuiduille, niin ei tarvitse tukehtua omiin hikiinsä. Oma suosikkilihakseni on ehkä se etureiden ulkoreunalla oleva – olin tosi hämmentynyt, kun se alkoi kasvaa, ei ole nimittäin meikäläisellä lihasta juurikaan näkynyt ennen juoksuharrastusta. Takareiden lihas on myös aika kiva, kun se lähti muodostumaan ensimmäisenä. Ja siis todellakin ne loputtomat suksitarjoukset, kuinka pitkään niitä saa aina kestää!

    VastaaPoista